Luin uutisia, järkytyin. En punaisista pylväistä, vaan reaktiosta niihin. Eduskuntatalon pylväiden puhtaudessa menee ilmeisesti raja sen kanssa mikä on oikein ja mikä ei.

Kun joukko mielenosoittajia haluaa saada huomion siihen, miten voittoa tavoitteleva toiminta tuhoaa luontoa, yhteiskunnan todelliset arvot paljastuvat viherpesupuheen alta. Materiaa suojellaan kapitalistisessa yhteiskunnassa enemmän kuin luontoa ja elämää.

Puheet hyökkäyksestä demokratiaa kohtaan kertoo myös siitä, että ei oikein ymmärretä mitä demokratia pitää sisällään. Demokratia ei ole yhtä kuin lähes pyhänä pidetyn rakennuksen, symboolin suojeleminen, vaan kansalaisten oikeus olla osana päätöksentekoa. En sano että anarkismi olisi demokratiaa, mutta demokratian uhkaamisesta puhutaan liian usein kun kyse on mielenosoittamisesta, joka kuuluu demokraattisiin kansalaisoikeuksiin. Kansalaistottelemattomuus mielenosoituksessa on viimeinen keino, jota käytetään silloin kun muita demokratian tarjoamia keinoja ei kuunnella. Mielenosoitukseen turvaudutaan silloin kun uhattuna on jotain äärimmäisen tärkeää. Mikä sen tärkeämpää kuin elinkelpoinen planeetta? Eduskuntatalon pylväiden myötä on selvää, että monelle, mukaan lukien hallituksen, mutta itseasiassa myös opposition valtaosan, on järkyttävämpää se, että rakennuksen pylväisiin jää minimaalisen vähän väriä maalista, kuin että luontoa ja planeettaa tuhotaan aktiivisesti ja lopullisesti jatkuvan talouskasvun ideologian takia. Koko poliittinen järjestelmä perustuu ajatukselle talouskasvusta rajallisella planeetalla rajallisten luonnonvarojen avulla. 

Lähes puhtaat pylväät jäänevät todistamaan tätä hulluutta silloin, kun emme ole enää itse täällä ihailemassa niitä, koska talouskasvu oli tärkeämpää kuin elinkeinoinen planeetta.

(Kuva: Kuva: Saara Mansikkamäki / hs.fi)