Olin aamulla torilla puolueteltoilla. Presidentinvaalit lähestyy ja ihmisten kanssa jutellessa monia mietityttää Suomen turvallisuus.

Tuntuu, että sotien ja muiden kriisien keskellä osalta meinaa unohtua se tärkein turvallisuuden tuoja, inhimillisyys ja toisista välittäminen, kaikista välittäminen.

Vieraiden uhkien ja pelkojen keskellä, ihmiset haluavat löytää jonkun, jota syyttää ja helpot, vaikka kovatkin ratkaisut tuovat turvallisuuden tunnetta. Tässä tilanteessa unohtuu niiden asema, jotka on vain pelinappuloita muiden valtapelissä, ne pakolaiset, jotka yrittää päästä Suomeen Venäjän kautta. Venäjän toimet ovat väärin, mutta ihmeellisesti uhasta puhuttaessa aletaankin puhumaan Putinin sijaan pakolaisista. Puhetavat, joita politiikot valitettavasti käyttävät saavat aikaan sen, että yhtäkkiä jokainen huivia käyttävä nainen tai tummempi, parrakas mies, joihin on muutenkin suhtauduttu vähän epäilyttävästi, alkaa tuottamaan peruspenteissä  ja -pirkoissa huolentunnetta. Sitten tulee selitykset: ’niillä on kellot, puhelimet ja kalliit takit, eli ne ei voi olla pakolaisia, niissä on selvästi jotain epäilyttävää’.

Syy tähän ei ole ihmisten pelossa, vaan siinä miten pelkoa välineellistetään oman ideologian ja politiikan ajamiseksi, ja unohdetaan ne ihmiset, siellä rajalla, jotka voi ihan oikeasti olla pakenemassa sotaa, tai vainoa uskontonsa tai mielipiteidensä takia.

Mun on helppo sanoa, että en koe pakolaisia uhkana. Jokainen pakolainen, joita olen kohdannut, niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa, monista eri taustoista ja syistä maastaan lähteneenä, on rikastuttanut mun elämää ja laajentanut ymmärrystäni maailmasta. Tästä taustasta, on mahdoton pelätä heitä ja vaikeampaa ymmärtää sitä fiksujen ihmisten yllyttämää joukkopaniikkia, joka iskee kun hädänalaisia ihmisiä pyrkii maahamme saamaan suojaa, mistä syystä tahansa.

Sen sijaan koen suurena uhkana turvallisuudellemme sen kovuuden ja epäinhimillisyyden, joka näkyy myös valtakunnan politiikassa, jossa heikoimmassa osassa olevista ei huolehdita, vaan luodaan vastakkainasettelua, jonka mukaan yhden joukon hyvinvointi on olevinaan poissa toisilta. Haluan uskoa hyvinvointivaltioon, joka kykenee huolehtimaan jokaisesta, ja jossa huonommat pelikortit saanutta ei osoiteta syyttävästi sormella.

Onneksi moni torilla myös jakoi nämä huolet ja ajatukset. Hyvyyttä ja inhimillisyyttä on vielä paljon enemmän, kuin miltä välillä näyttäisi.